
Kyllä siitä hyvä käyttöjalka tulee
Vaasalainen Mirja Mäkivirta joutui elämänsä koettelemukseen viime talvena, kun hän ajoi moottorikelkkansa kiveen ja lennähti päin puuta. Seurauksena oli katkennut reisiluu, mutta koko operetti ei kuitenkaan ollut vielä tässä.
Mirja Mäkivirta, 52, on harrastanut miehensä kanssa moottorikelkkailua talvisin ahkerasti, ja laji on hänelle hyvinkin tuttu. Mirjalla on oma kelkka ja pariskunta on tehnyt kelkkasafareita Amerikkaa myöten. Onnettomuus sattui, kun Mirja miehineen oli uudenvuoden aatonaattona kelkkailemassa Levillä.
- Vauhti oli hiljainen. Reitti oli kapea ja sille oli satanut paljon lunta. Reitillä oli kivi, johon kelkkani osui, jonka seurauksena singahdin puuta päin. Tiesin heti, että nyt meni jalka. Jouduin makaamaan 15 asteen pakkasessa runsaan tunnin, ennen kuin ambulanssi tuli.
Mirja vietiin leikattavaksi Rovaniemelle. Vasemman jalan reisiluu oli mennyt poikki. Kaikki ei kuitenkaan sujunut sairaalassa niin kuin olisi pitänyt.
- Kun minua vietiin leikkaukseen, kaksi lääkäriä kiisteli siitä, nukutetaanko vai puudutetaanko minut. Kun toinen lääkäri kysyi minulta, miltä nämä vaihtoehdot kuullostivat, sain vain sanotuksi, että tässä alkaa nousta pieni paniikki. Sitten toinen lääkäri totesi, ettei ortopedi leikkaa, jos ei nukuteta, sillä operaatio on sen verran suuri.
- Toinen lääkäri tuli kertomaan juuri ennen nukutusta, että jalka saatetaan amputoida. Olin tietysti aivan kauhuissani ja kysyin, koska sen tietää, jolloin hän vastasi, että kyllä sen vuorokauden sisään tietää. Kun heräsin nukutuksesta, ensimmäinen ajatus oli tarkistaa, onko minulla jalka tallella. Onneksi oli, mikä oli valtava helpotus. Sitä en vain ymmärrä, miksi minua piti pelotella juuri ennen nukutusta. Lääkäreille täytyisi antaa myös psykologista koulutusta.
Mirja Mäkivirta on ollut miehensä kanssa naimisissa kahdeksan vuotta. Heillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta Mirjalla on aiemmasta liitostaan kaksi aikuista tytärtä ja kolme lastenlasta. Pariskunnalla on sijoitusyhtiö, jonka asioita he hoitelevat yhdessä.
Mirja oli ennen onnettomuutta perusterve ihminen ja aktiivinen liikunnan harrastaja. Nuoruudessaan hän harrasti taitoluistelua ja pelasi jossakin vaiheessa myös tennistä. Nykyään mielilajeja ovat golf, pyöräily, sauvakävely ja hiihto. Niin - ja moottorikelkkailu.
Sitten löytyi lonkkamurtuma
Mirjan reisiluu leikattiin ja naulattiin Rovaniemellä ja kaiken piti olla kunnossa. Hänet siirrettiin paariambulanssilla kotiinsa Vaasaan. Mirja alkoi kuntouttaa jalkaansa ja oli sitä mieltä, että kyllä tästä selvitään. Seuraavaan kontrolliin oli aikaa kuusi viikkoa.
- Tein fysioterapeutin antamia jumppaliikkeitä tosi ahkerasti, vaikka teki välillä niin kipeää, että väänsin itkua. Ikävä kyllä kontrollissa todettiin, että minulla oli myös lonkkamurtuma, jota ei oltu huomattu aikaisemmin ja jolle voimisteluliikkeet eivät taatusti olleet tehneet hyvää. Ortopedit ovat sanoneet minulle näin jälkeenpäin, että hiusmurtuma on todennäköisesti syntynyt leikkaustilanteessa Rovaniemellä. Ihan varmuudella sitä ei kuitenkaan voi sanoa.
- Hoitava ortopedi Vaasan keskussairaalassa sanoi, että nyt kyseessä olikin jo vähän isompi juttu. Jos lonkkamurtuma leikataan, joudutaan purkamaan myös reiden naulaus ja kaikki on tehtävä uudestaan, mikä ei välttämättä tee siitä parempaa jalkaa. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että mentäisiin eteenpäin konservatiivisella menetelmällä eli annetaan lonkan luutua kaikessa rauhassa, vaikka se oli jo ehtinyt vähän vääntyä. Olin tietysti yhteydessä pariin muuhunkin ortopediin, jotka taas olivat sitä mieltä, että lonkka pitää leikata. Oli aika rankkaa maata sängyssä ja pähkäillä, mitä seuraavaksi tehdään. Päädyin kuitenkin siihen, että jatketaan hoitavan ortopedin systeemien mukaisesti ja katsotaan, luutuuko lonkka.
Mirja sanoo olleensa muutaman viikon aivan maassa sen jälkeen, kun lonkkamurtuma löytyi. Yöt tahtoivat jäädä unettomiksi, ja nukkumista hankaloitti vielä sekin, että hänen piti nukkua alkuvaiheessa koko ajan samassa asennossa. Kun Mirja oli tehnyt päätöksensä, hän alkoi miettiä, mitä hän itse voisi tehdä luutumisen edistämiseksi.
- Tietysti siihen vaikutti, mitä pisti suuhunsa. En halunnut ruveta popsimaan pelkkiä kalkkitabbletteja, koska niistä olisi ollut enempi haittaa kuin hyötyä. Saan kalsiumia ravinnosta, vaikka en juo maitoa, mutta syön luonnonjugurttia, juustoja ja juon piimää. Myös D-vitamiini on tärkeä aine luutumisen kannalta, ja sitä olen ottanut 75 mikrogrammaa päivässä. Suositukseen nähden tämä on kymmenkertainen määrä. Rupesin myös ottamaan päivittäin 3-4 kappaletta Nivelbooster-nimistä ravintolisää, joka sisältää kaikki luille ja nivelille tärkeät aineet. Aloitin Nivelboosterin ottamisen jo ennen kuin lonkkamurtuma löytyi, mutta sen löydyttyä lisäsin annostusta. Näillä olen mennyt eteenpäin enkä ole syönyt edes särkylääkkeitä, sillä ne olisivat hidastaneet luutumista.
Ensimmäinen kontrolli murtuman löytymisen jälkeen oli kolmen viikon kuluttua. Lonkassa havaittiin jonkinasteista luutumista, samoin reidessä. Huhtikuun lopun kontrollissa tilanne oli jo niin hyvä, että Mirja pystyi astumaan koko painollaan leikatulle jalalle ja hän jätti toisen kyynärsauvan pois. Hän oli kulkenut kahden sauvan varassa neljä kuukautta. Mirjan tavoitteena oli päästä toisestakin kepistä eroon toukokuun aikana. Hän treenaa ankarasti saadakseen paikkansa kuntoon.
- Hoitavan lääkärin mukaan tästä tulee vielä ihan hyvä jalka, mutta ei ehkä koskaan entisen veroista. Hyvä käyttöjalka siitä kuitenkin varmaan vielä tulee ja pystyn kävelemään normaalisti, mutta en varmaan enää rupea spagaateja tekemään, Mirja arvelee.
- Jatkan edelleen Nivelboosterin syömistä. Naisillahan puhutaan paljon osteoporoosin vaaroista, ja kun olen tällä tavalla itseäni kolhinut, katson tärkeäksi että huollan luustoa ja niveliä. Nykyään otan kolme tablettia päivässä ja D-vitamiinin määrän olen pitänyt entisellään eli 75 mikrogrammassa.
Mirja uskoo Nivelboosterin tukeneen lonkan ja reiden luutumista. Hän ei ole vielä kertonut valmisteesta ortopedille, mutta aikoo tehdä sen lähiaikoina. Hän on ollut Rovaniemenkin lääkäreihin yhteydessä, mutta aivan muissa asioissa.
- Kun lähdin sieltä pois, joku hoitaja mainitsi ohimennen, että joudun ottamaan verenohennuspistoksia jonkun aikaa. Hän totesi myös, että samaa lääkettä saa myös tabletteina, mikä ei sittemmin pitänyt paikkaansa. En kuitenkaan saanut minkäänlaista reseptiä mukaani, kun minua lähdettiin kuljettamaan Vaasaan. Mukaani annettiin vain pieni pussillinen särkylääkkeitä.
- Rupesin kotiin päästyäni miettimään asiaa ja huolestuin, sillä kontrolliin oli aikaa kuusi viikkoa. Siinähän oli valtava veritulpan mahdollisuus. Jouduin itse soittamaan Rovaniemelle, mistä sitten sain puhelimitse reseptin Vaasaan. Oli mielestäni tosi huolimatonta, että minun itseni piti huolehtia tällaisista asioista. Kukaan ei näyttänyt minulle, kuinka pistoksia annetaan, joten luin ohjeita ja rupesin itse pistämään itseäni.
Mirja sanoo harkitsevansa kantelua saamastaan hoidosta, vaikka hän tietääkin, että lääkäreitä vastaan on useimmiten turha taistella. Hän pohdiskelee kuitenkin sitä, olisiko joku toinen potilas ymmärtänyt ja osannut ruveta soittelemaan perään ja vaatimaan oikeuksiaan.
- On tämä vaan ollut aikamoinen koettelemus, hän huokaa. - Mutta kohti kesää tässä kuljetaan kaiken aikaa. Joka päivä mennään eteenpäin, mutta työtä se vielä vaatii.
Jo miljoonat suomalaiset kärsivät nivel-, luusto- ja lihasongelmista, ja kun väki vanhenee, lukumäärä vain kasvaa. Myös urheilu, raskas työ ja monet muut seikat voivat aiheuttaa nivelten ja lihasten jäykkyyttä ja kulumista. Myös luuston haurastuminen on yleinen ongelma. On kuitenkin keinoja, joilla luusto ja nivelet saavat jatkoaikaa ja liikkuminen helpottuu.
Suomalaisten kalsiumin saanti ravinnosta on yleensä riittävää, mutta se ei silti tarkoita sitä, että kalsium imeytyisi luustoomme. Sitä varten tarvitaan imeytymistä edesauttavia tekijöitä. Magnesium, D- ja K-vitamiinit edistävät kalsiumin imeytymistä ja lisäävät luuston proteiinipitoisuutta. Magnesiumilla on myös lihaksistoa rentouttava vaikutus.
Hainrusto, inkivääri ja vihersimpukka sisältävät nivelille hyödyllisiä rakennusaineita. Kymmenet tuhannet suomalaiset ovat saaneet niistä helpotusta aamujäykkyyteen, nivelten narinaan sekä niiden turvotukseen. Myös nivelien liikkuvuus ja notkeus ovat kohentuneet. Kurkuma tehostaa moninkertaisesti erityisesti inkiväärin tehoa.
MSM eli metyylisulfonyylimetaani on luonnollinen rikkiyhdiste. Se on välttämätön aine nilvien, lihasten, nivelsiteiden, jänteiden ja luuston uusiutumiselle. MSM myös vähentää ruston kuluista, jäykkyyttä ja kolotuksia.
Nivelbooster on ainutlaatuinen yhdistelmä rakennusaineita nivelille, luustolle ja lihaksille. Kahdeksan suosittua ravintoainetta samassa tabletissa tekevät Nivelboosterista todella toimivan valmisteen. Nivelboosteria myydään apteekeissa, luontaistuotekaupoissa ja tavarataloissa. Tarkempia tietoja siitä on www.emendo.fi –nettisivuilla. Tunnetuin Nivelboosterin käyttäjä on laulaja Charles Plogman.
Teksti: Reijo Ikävalko
Terveys-Hymy 06-2010

